Meistä
Salam, tjänare! Me ollaan Youssef ja Katri, leppoisa pariskunta ja kahden ihanimman lapsen vanhemmat Helsingistä.
Intohimomme marokkolaisiin mattoihin on alkanut täysin sattumalta reissun päällä Marokossa, ja yhtäkkiä ollaankin pisteessä jossa ollaan perustettu yritys joka keskittyy näihin katseenvangitsijoihin, aikamoista!
Youssef on puoliksi suomenruotsalainen ja puoliksi Marokon berberi ja Katri on puoliksi oululainen ja puoliksi savolainen, nykyisin helsinkiläistynyt espoolainen (Youssefin mukaan heh).
Olemme eläneet elämää joka on sisältänyt paljon matkustamista ja omien intohimojen toteuttamista, ennemmin kuin ”perinteistä” elämää. Katri asui Balilla lähes vuosikymmenen ja työskenteli surffikoulussa. Youssef on puolestaan asunut Maltalla ja viilettänyt Marokossa joka talvi. Youssef on työskennellyt enimmäkseen freelancerina sekä harrastanut omaehtoista taiteenalaa varhais-teinistä asti. Vapaus tehdä jotain visuaalista ja olla vapaa on merkinnyt meille molemmille paljon.
Kun emme ole metsästämässä vintage-mattoja, teemme enimmäkseen näyttelijän ja mallin töitä, vaikka koulutuksiltamme olemme jotain ihan muuta. Olemme onnellisessa asemassa kun voimme toteuttaa itseämme.
Asumme Suomessa, mutta vietämme talvisin aikaa Marokossa Youssefin perheen luona. Olemme vuosien varrella huomanneet, että joka kerta Marokon reissulla matkaamme tarttuu vintage-matto kotiin vietäväksi. Viime talven aikana pohdimme, että joko olisi aika perustaa yritys, jotta tekin saisitte mahdollisuuden nauttia näistä upeista aarteista, eli perinteisistä vintage-berbermatoista!
Tervetuloa sivuillemme ihastelemaan kauniita berbereitä!